maanantai 20. lokakuuta 2014

Tästä kaikki alkoi - tähän blogi lopettaa




* Oona & Ponit-blogin viimeinen postaus *

Oli lauantai vuosi 2007, viileä ja harmaa syysaamu, kun herätyskello herätti 11-vuotiaan tytön sängystään. Hän syöksyi ylös sängystään adrenaliinin virratessa ympäri kehoa, olihan luvassa alkeiskurssin ensimmäinen päivä. Alkeistunti alkoi klo 9, tallilla oltiin varmasti ajoissa jo kahdeksan jälkeen katselemassa heppoja. Luvassa ei suinkaan ollut ratsastusta, vaan ratsastuksenopettaja opetti kuinka hevonen hoidetaan ja varustetaan ratsastuskuntoon. Onnenkukkuloilla oleva tyttö pääsi ihan ensimmäistä kertaa ikinä nousemaan hevosen selkään ja muistaa sen hetken aina. Jokainen kurssilainen pääsi kerran nousemaan tämän hevosen selkään tallin pihalla, näin he saivat vähän käsitystä siitä, mitä oli luvassa seuraavina viikkoina. Ja seuraavina vuosina.

"Ready to leave" -- ♥ I NEED A BREAK ♥ (Hauska sattuma, tajusin vasta Suomessa, että tää on aika osuva teksti paidassa tähän kohtaan...)

2008




Vuosi 2007, silloin hyvin tärkeäksi osoittautunut harrastus tuli osaksi jokapäiväistä elämääni.
Se vuosi on vaikuttanut muhun älyttömän paljon tähän päivään saakka. 
Se on muuttanut mua, se on vaikuttanut siihen mitä mä nyt olen.
Vuosi 2007, joka tulee aina vaikuttamaan muhun enemmän, kuin voisin ajatellakkaan.
Syksyyn 2014 mennessä en vaihtaisi paljoakaan näistä seitsemästä vuodesta pois. 

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, mitä kaikkea 11-vuotiaana aloitettu harrastus on tuonut mulle mukanaan. Kokemuksia, ystäviä, muistoja, kyyneleitä, naurua, identiteetin vahvistumista, rohkeutta, jaksavuutta, taitoa, voimavaroja, nautintoa, onnellisuuden tunnetta, rahaakin kalliimpia hetkiä, sairaalareissuja, epätoivoa, fyysistä ja psyykkistä tasapainoa, surua, iloa, onnea...

2009
2009
2009
2009
2010

2010

Vuonna 2009 tein omaa nuoruuttani koskien ehkä sen suurimman päätöksen, jota en ole katunut kertaakaan elämäni aikana. Näin vuosien jälkeen tajuan sen olevan näin yleisesti katsottuna melkosen tyhmä päätös, mutta itselleni se oli se kultainen polku, joka on saanut mut tähän pisteeseen missä nyt olen.

Päätös oli lopettaa ratsastuskoulun tunneilla, ja kyllä, vain 2 vuotta ratsastaneena. Vaihdoin nimittäin tallia entisen alle kilometrin päässä sijaitsevasta tallista 30 kilometrin päässä sijaitsevaan pieneen yksityistalliin, jossa oli tällöin nelisen ponia. Syy tähän oli se, että kesällä 2009 tutustuttiin vuokraponisysteemiin ystäväni kanssa tällä Siuntion tallilla ja siihenhän sitten hurahdettiinkin. Oli niin siistiä, kun sai itse päättää mitä teki ratsastaessa. Tällöin ohjelmassa oli joko maastoilua, pellolla ratsastelua, ilmansatulaa tasapainoilua, pujottelutehtäviä ym. Kaikkea sellaista jotakin leikkimielistä, mitä yleensä moni haluaa lapsena ratsastaessaan kokeilla.

Itsellänihän ei ollut sitä vaihtoehtoa, että jatkaisin molemmilla tallilla. Perheelläni ei tosiaankaan ollut varaa suoda tätä mahdollisuutta ja lisäksi tätä päätöstä tuki tavallaan myös se, että harrastaminen vuokraponin kanssa tuli halvemmaksi. Itse asiassa jo joskus vuonna 2008 oli jo lähellä, etten joutunut jättämään ratsastusharrastusta kesken, mutta onneksi ulkopuolinen raha-apu tuli oikeaan aikaan avuksi. Tästä oon niin älyttömän kiitollinen...


2010


 Vuosi 2009 jatkui kuitenkin niin, että ponien omistaja Saila alkoi pitämään tunteja itselleni ja tällöisen vuokraponin, Millan kanssa. Milla oli tällöin 9-vuotias kuumahko esteponi, joka oli ensimmäinen poni, joka opetti mulle, mitä ratsastus oikeasti voi olla. Sailan ponit eivät toimi nykyäänkään, jos istunnassa on jotakin semmoista häikkää, jonka nämä herkät ponit aistivat negatiivisesti. Ensimmäinen askel olikin vaan tasapainoisen istunnan löytämisessä.

Vuoteen 2010 mennessä oltiin jo ihan hyvällä mallilla, ei kuitenkaan ollut täysin oikeanlaista ajatusta vielä siitä, miten poni ratsastettaisiin pehmeästi avuille, pikkuhiljaa käsitys siitä, kuinka saada poni kulkemaan oikeinpäin vahvistui.  Milla oli kuitenkin hyvin vaativa, eikä antanut ilmaiseksi yhtään  mitään. Itselläni oli kuitenkin hurja motivaatio, sillä aina Sailan hypätessä ponin selkään Milla kulki aina tosi hyvin. Ratsastus kului joko kouluratsastuksen tai maastoilun ohella noina vuosina.

Pikkuhiljaa jotenkin vaan palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen ja innostuin yhä lisää tästä kouluratsastuksesta, vaikka se ei mitään hienoja temppujen tekemistä ollutkaan pitkään aikaan. Eikä oikeastaan muuten vieläkään ole. Startattiin silloin 2010 kesällä muutamat koulukisat Millan kanssa, joista yhdestä luokasta muistaakseni hylätty (poni pukitteli), yhdestä jotakin 54% ja yhdestä myös jotakin 55%. Kisoissa jotenkin aina alisuoriuduttiin ja no, kotonakin suuren työn tuloksena sain ponista pätkittäin irti sen hyviä puolia - usein juuri vain Sailan avustuksella.

Vähitellen tuli syksy 2010, jolloin vuokraponiksi vaihtui 6-vuotias Dina, joka oli juuri palailemassa mammalomaltaan. Uudet haasteet kutsuivat ja niihin lähdin hyvin innokkaasti mukaan.







Dinan kanssa kaikki oli täysin erilaista, sillä poni oli hyvin raaka itsekin. Se kuitenkin oli todella lupaava jo alusta asti ja palaset loksahtelivat nopeammin paikoilleen, kuin Millan kanssa. Dinan kanssa haasteita oli kuitenkin perusasiat, esim. siirtymiset, joita treenattiin hyvin paljon. Vuosi 2011 näytti kuitenkin aika lupaavalta. Talven aikana oltiin saatu hiottua paljon perusasioita kuntoon ja suuntana oli kesän kisakentät. Kisoista lähdettiin hyvin vaihtelevissa tunnelmissa. Kerran ruusukkeiden kanssa, kerran itku kurkussa hylätyllä tuloksella, kerran tyytyväisenä kohti uusia treenejä..  Kuitenkin loppukesästä aluekisat koituivat kohtaloksemme, tuloksena hylätyt suoritukset, koska poni pysähtyi kesken molempien radan, jäi luimimaan paikoilleen eikä edennyt yhtään.

Vieläkin jäi epäselväksi, mikä sen pitkän kierteen aiheutti, sillä huomattiin monia yhtäläisyyksiä koskien tätä kaikkea. Näitä asioita en sen enempää ala luettelemaan, poni kuitenkin kipeytyi, jonka seurauksena edettiin hitaasti maastokävelyiden ja pikkuhiljaa maastohölkkäilyjen merkeissä.

Samoihin aikoini, vuoden 2011 lopulla ponitallille saapui Hollannista nuori ja tekemätön poniruuna, Unski. Dinan ratsastelut jäivät juuri maastohölkkien tasolle, joten Unski tuli niihin aikoihin, jolloin en ollut moneen kuukauteen ratsastanut muuten, kuin maastossa käppäillen.













Unski oli vielä Dinaakin herkempi nuori poni, jonka kanssa alkuongelman oli tätä: poni oli tyhjä edestä ja jännittynyt. Tilannetta ei auttanut oma kokemattomuus nuorten ponien parissa.. Tästä kuitenkin lähti se, että pääsin ratsastamaan näitä nuoria poneja.

Unski osoittautui hyvin laadukkaaksi nuoreksi poniksi, jonka kanssa aloitettiin ihan perus asioilla. Laukka osoittautui ponille hankalaksi askellajiksi, jota se itseasiassa vieläkin on. Unskin tarinan luulin muuten päättyneen vuoden 2012 alussa, kun se siirtyi uuteen kotiin lupaavalle koeajalle, mutta tuli kuitenkin takaisin pian ja pääsikin kotona lepotauolle. Poni oli onnistunut tarhassa liukastumaan ja näin jumittui hetkeksi  ponin kehitys.

Vuosi 2012 eteni niin, että ratsastin kaikkia näitä poneja, päivästä vaihdellen. Dina oli välillä parempaan päin, mutta ne toivonhetket eivät olleet pysyviä, sillä seuraavana päivänä vastassa olikin taas täysin haluton poni. Unski kehittyi pienin askelin ja vasta kesällä alkoi saada massaa ympärilleen, josta pystyi alkaa rakentamaan ponia enemmän. Milla oli superkunnossa tällöin ja siitä kuoriutui omien taitojen kehittyessä munkin alla varsin toimiva "kouluponi".

Vuonna 2012 maastoiltiin paljon ja treenattiin myös koulua, käytiin tunneilla naapuritallilla ja kehityttiin tosi hitaasti, mutta luoden tasaista pohjaa kaikintavoin.


2012 toukokuu
2012 lokakuu


Vuosi 2013: Tähän mennessä olin kerännyt hurjasti kokemuksia eri poneista, olin ollut TET-jaksossa Einolan tallilla, ratsastellut kaverien poneja, tietysti vuokraponeja sekä kaikkia muita, jotka sattuivat olemaan polun varrella. Keväällä huhtikuussa tuli kuvioihin myös Pallero, pikku newforest ponitamma. Pallerokin oli siis mukana heppaelämässä, mutta jouduin lopettamaan vuokrasuhteen syksyllä, kun rahaongelmat tulivat taas todellisuuden näkyviin.

Vuosi 2013 kului hyvin nopeasti, Milla alkoi jäämään ansaitulle ja pitkälle mammalomalle syksyllä, mutta muuten ratsastin tasaisesti Palleroa, Unskia & Dinaa. Vuoden 2013 lopulle tulikin yllättävä käänne, kun lähdin heppahommiin ulkomaille, Ruotsin Skåneen. Se matka todellakin avasi mun silmät. Postauksia tästä reissusta voit vielä katsoa etsimällä ne kohdasta "Erikoispostaukset". Palattuani Ruotsista olin täynnä uutta intoa, mutta pohjat olivat niin jäässä seuraavat pari kuukautta, ettei mitään voinut tehdä aikoihin. Vasta hankien tullessa pääsin ratsastusten makuun ja pian koitti vuosi 2014. Jos joku ikinä edes harkitsee lähtöä ulkomaille heppahommiin, oli se Ruotsi tai Espanja, niin voin suositella lämpimästi! Itselleni reissu oli mainiosti onnistunut, ai että tulee ikävä sitä kuukautta nyt kun muistelee..
















Nyt on vuosi 2014 ja katson taakse ratsastushistoriaani. Huomaan sen olevan täynnä paljon kaikkea muutakin, kuin mitä olen juuri yllä kirjoitellut. Olen unohtanut yksityisseikat, ehkä tärkeätkin sellaiset, mutta olen koonnut tähän ne, jotka koen itse olleen tärkeimmät koskien mua itseäni. Niin heppatyttönä, kuin ihan normaalinakin Oonana. 

 Huomaan, että mulle tulee ikävä aikoja, kun olin alaikäinen ja raha-avun myötä sain kehittyä käyden tunneilla ja kisoissa. Toisaalta huomaan, että kaikkeen tähän oon päässyt silkalla omalla työllä. Raha ei meidän perheessä kasva puussa, mä oon itse vaikuttanut myös siihen, että oon saanut jatkettua tätä harrastusta. Myös silloin nuorempana. Oma ahkeruus jo silloin mahdollisti sen, että heti kun itselläni riitti ikää, pystyin takaamaan sen, että saan jatkaa sitä, mitä rakastan. Vaikkakin erilaisena, sillä kaikki viikottaiset/kuukausittaiset valmennukset jäivät tietysti pois.

Ponit, Milla, Unski ja Dina  ja niiden omistaja Saila saivat erityismaininnat, koska ne ovat rakentaneet itselleni ratsastajana tasaisen pohjan, jonka ylle olisi tavallaan älyttömän ihana päästä rakentamaan jotakin uutta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, tällä hetkellä oon onnellinen tästä kaikesta mitä oon saanut kokea ja mitä mulla nyt on. Iso kiitos Sailalle vielä näin erikseen.

Blogi on ollut suuressa asemassa myös koskien omaa elämääni, ei pelkästään elämää heppatyttönä, vaan todellakin myös muuten. Oon saanut aivan ihania ystäviä elämääni ja hekin ovat mulle antaneet upeita asioita. Jos nyt heppapuolella pysytään, niin esim. antaneet mun fiilistellä heidän osaavilla poneillaan, kun itselläni ei siihen ole mahdollisuutta ollut. Blogi on myös tuonut mukanaan kurjia asioita. Mullakin on ollut paljon niitä negatiivisia anonyymeja, jotka keksivät jos jonkinmoista tarinaa, jotta tulisin pahalle mielelle. 

Heppafoorumillakin on ollut muutamaa keskustelua ponityttö Oonasta, jolloin liikuttiin ihan äärirajoilla, jutut oli niin hlökohtaisia, että oli pakko hengähtää nettimaailman pyörteistä hetkenaikaa. Kuitenkin vanhetessani oon oppinut käsittelemään näitä asioita oikein, eikä ne aiheuta enää  mielipahaa. Vaikka tottakai se on ikävää, jos joku tulee haukkumaan itseäni rumaksi ja etten osaa ratsastaa, mutta tällaisen tiedon oppii käsittelemään, kun sitä tarpeeksi usein kohdataan. Tällaista ei nyt ole pitkään aikaa blogissa ilmennytkään - onneksi. Tuntuu, että blogimaailmakin on rauhoittunut kun ikää on tullut "kaikille enemmän". Vähän oli hassusti sanottu, mutta joo!


Terhin upea pappaponi <3
Jutta & hänen upea exponi Karkki <3
Tätä hevosta kaipaan kaikista eniten menetetyistä karvakavereistani. Indy oli täyttä kultaa. </3
Epäonnistumisia on mahtunut paljon näihin seitsemään vuoteen, vain murto-osa niistä on tallentunut kameran nauhalle.




Tämä tuli varmasti monelle yllätyksenä. Niin pitkän aikaa ollut hiljaista täällä, että on aika päästää umpikujalle valta. Jo pitkän aikaa blogiin kirjoittaminen on tuntunut pakkopullalta, välillä kun tapahtuu jotakin "poikkeavaa" löytyy ripaus inspiraatiota, mutta eih. Ei enää. Kaikki on aina niin samanlaista, mä rakastan sitä, mutta blogin kirjoittaminen ei rakennu sen ympärille.. Tämä lopetus ei ollut hetken mielijohde, vaan on ollut mielessä jo piiitkän aikaa. En ole itsekkään siitä kuin muutamalle henkilölle kertonut, joten tulee varmasti monelle  yllätyksenä tämä.
 .
 Halusin kuitenkin panostaa tähän viimeiseen postaukseen todella, koska halusin vielä kiittää teitä lukijoita ja antaa teille vielä yhden oikean postauksen. Kiitos kaikille ihan älyttömän paljon, kiitos kehuista, tsempeistä ja kiitos myös negatiivisista kommenteista. Iso kiitos myös hippolalle, oli huippua olla menossa mukana ja tutustua ihaniin ihmisiin <3 

Toivotan kaikille oikein superhyvää jatkoa, mun ponijuttuja voi vielä seurata facebookista, johon laittelen silloin tällöin atm-kuvia tai normaaleja ponikuvia. Ehkä joku ihmettelee, mikä järki on olla FB-sivu, jos ei blogia enää ole. Sitä on kuitenkin helppo päivittää eikä siihen tarvitse erillistä inspiraatiota heh.. Instagramistakin mut löytää, mutta sieltä löytyy vain niukasti ponikuvia.

Ehkäpä palaan vielä bloggailun makuun, mutta mitään varmaa en osaa sanoa. Se on selvää, että tämä oli Oona ja ponit-blogin viimeinen postaus. Tänne en siis enää palaa, vaikka bloggaajaelämä joskus uudestaan houkuttelisikin..


Moikka <3

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kisapäivän tuloksena...




2 nollarataa, JEE!


60-70cm puhdas rata, 1sija tavallaan + ruusuke kotiin (clear round), 80cm myöskin puhdas rata (kiitos poni kun pelastit muutaman hypyn hehe), lopputuloksissa oltiin 7/17 (5 sijoittui).
Oon ihan super tyytyväinen tähän päivään, positiivinen fiilis säilyi radalla, vaikka tulikin vähän epämääräisiä hyppyjä etenkin tokalla radalla, kun itselleni iski ihme jännitys päälle. 80cm uusintaan olin kuitenkin tosi tyytyväinen, heti kun itse rentouduin uusinnan alkaessa (ajatuksena: jes enää muutama este!!), niin ponikin rentoutui ja hyppäsi hyvin. Alkuradasta oma jäykkyys kostautui siis heti ja hypättiin muutamat esteet iiihan nenälleen. Tällä huikeella harjoitusmäärällä ei nyt parempaan olisi voinutkaan yltää, oli kivaa, se on mulle tärkeintä!

Ratojen jälkeen kävin fiilistelemässä kisapaikan suurella kentällä vähän aikaa, lisäilin vähän kevyessä ravissa diagonaaleilla ajatuksena availla vähän ponin paikkoja, kotona kun ei tollaista luksusisoa kenttää ole lähimaillakaan... Kyllä sitä hymysuissa mentiin, kaikki mitä tarjolla on pitää tietysti käyttää hyväksi, vai mitä? 

Kisoista vietiin ponit syömään päiväheiniä, jonka jälkeen suunnattiin vielä mäkkärin (ja Helsingin) kautta Veikkolaan pitämään pari ratsastustuntia, eli kyllä oli melkonen heppasunnuntai pitkästä aikaa! En valita, näitä on niin harvoin, että osaan tosiaankin nauttia tällaisesta, hehe! ps. Kiitos ella&jenna seurasta ja ruokkimisesta <3
  Mulla ei nyt valitettavasti ole parempaa matskua näyttää, toivon että kisoissa ollut kunnon kuvaaja laittaisi kisakuvia nettiin, mutta epäilen sen tapahtuvan lähipäivien aikana... Kuitenkin oli pakko tulla kertomaan tästä hyvästä päivästä! Tuli varmasti yllätyksenä nämä kisat, en  halunnut tehdä mitään suurta numeroa tulevasta päivästä, pahoittelen myöskin puutteellista matskua. Toivotaan, että löydän jonain päivänä kisakuvia netistä!








Dinakin oli kisoissa mukana! Siiri hyppäsi sillä, 60-70cm nollarata, 80cm 4vp, mörkö odotti okserin takana ;)



Tää on sitä urheilijan lounasta parhaimmillaan, nams



Vitsit, on muuten levollinen olo nyt näin sunnuntai-iltana! Viikonloppu oli täynnä jos jonkinmoista tapahtumaa ja uudet adrenaliinit kasassa kohti ensi viikkoa, eiku mitä?

Palaillaan taas!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Tiistain pienimuotoiset hyppytreenit!



Moikka!

Ajattelin tulla tässä välissä viikkoa postaamaan lyhyehkösti tämän viikon tiistaista, jolloin ratsastin Unskin & Röllin. Tiistaina mulla olikin kokonaan vapaapäivä, koska koeviikko oli juuri käynnissä, eikä mulla ollutkaan tuolloin koetta.

Päästiinkin vähän hyppäämään molempien ponien kanssa, pitkästä aikaa! Oli tosi hauska päästä hyppäämään molemmilla pojilla, vaikka vähän alun onnistuneiden hyppyjen jälkeen itse aloin miettimään liikaa koko tilannetta, jolloin pakka hajosi iiihan käsiin. Onneksi sain lopuksi kerättyä hyvän fiiliksen kasaan ja onnistuttiin jättämään  treenit hyviin hyppyihin. Röllin kanssa oon hypännyt pari ristikkoa joskus aiemmin kesällä, mutta täytyy sanoa että poni todellakin yllätti tiistaina. Se hyppäsi oikein hyvin, voimaahan sille nyt rakennetaan kokoajan ja näköjään työ tuottaa tulosta pikkuhiljaa, koska nyt siltä löytyi hypyssä sitä "kaivattua poweria"! Oikein hymysuissa oltiin Sailan kanssa, kun se  yllätti niinkin positiivisesti, vauvaponi saikin paljon taputuksia hyvästä työstä. Itsekin pysyin hyvin ajantasalla, enkä tehnyt mitään suurempia virheitä, kuin juuri Unskin kanssa aiemmin. Kannatti siis päästä hyppäämään kaksi kertaa putkeen!  Röllin kanssa ei hypätty kuitenkaan paljoa, joten jatkoin vielä sileällä työskentelyä kentällä hyppyjen jälkeen. Rölli olikin oikein mukava ja varsin eteenpäinpyrkiväinen, joka on aina positiivinen asia.

Molemmille poneille tuli ihan hiki pintaan, aurinko paistoi ihan kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli varmastikin se 15 astetta ainakin! Tiistain jälkeen muistaakseni jo seuraavana päivänä olikin jo huomattavasti kylmempi hrrr. 



kisoissa kesällä Unskin kanssa



Tiistai-ilta jatkui vielä yllättävästi, sillä päätin keretä vielä illalla elokuviin Helsinkiin Aadan kanssa katsomaan leffan "Vadelmavenepakolainen", eli kun tulin tallilta kotiin illemmalla, oli mulla reilut 20 minuuttia aikaa, ennen kuin piti taas juosta bussiin. Kannatti kyllä elää spontaanisti ja lähteä matkaan, leffa oli nimittäin tosi hyvä!  Illalla kotiuduin siinä puoli 12(?) pintaan, ei muutakun suihkun kautta nukkumaan, sillä aamulla starttasi koeviikon tokavika koe kello 9 pintaan. 

Semmonen tiistai!



TÄNÄÄN pääsee poni parturiin!





Katsokaapas muuten paljonko tää pikkujätkä on kasvanut! Siitä kasvaa kyllä tosi komea poni aikanaan... Saa nähdä minkä värinen siitä tulee isompana!


Ensi askeleet kesäkuussa


Tääkin kuva on kyllä varmaan kuukauden vanha, nyt se on väriltään tummempi, semmonen maksanvärinen!